Ametisti

Home » Violetti Orvokki

Violetti Orvokki

Orvokki.

Orvokki.

Harva kukka on symbolisoinut kevään uudistumista sekä rakkauden voittoja ja kärsimyksiä, kuten orvokki. Varjoisissa luonnonmetsissä kukkivilla, kauniilla ja viattomilla orvokeilla on oma historiansa kansantaruissa ja -parannuksessa.

Orvokeilla on yli 200 kansankielistä nimeä, kuten “sydämen helpotus”, “linnunsilmä”, “häränheinä”, “kummisetä”, “kummitäti”, “rakkaus kärsii”, “kolme kasvoa viitan alla” ja “suutele minua portilla”.

Orvokin latinankielinen nimi on “viola”, englannin kielessä “violet” ja ranskan kielessä “violette”. Latinaksi sana viola “violetti, violetin värinen” on johdettavissa kreikan kielen sanaan “ion”, joka on luultavasti peräisin pre-indoeurooppalaisesta Välimeren alueen kielestä. Sanan käyttö tarkoittamaan violettia väriä johtui kukasta 1300-luvun loppupuolella.

Sanan violetti on myös ehdotettu olevan johdettu sanasta “vias”, tienvarsi.

Kreikan kielessä “ion” merkitsee “violetti, tummansininen kukka”.

Vuonna 1812 ranskalainen kemisti Joseph Louis Gay-Lussac johti alkuaine jodin nimen kreikan sanasta ioeides, ion “violetin värinen” (”ion” violetti, tummansininen kukka”) ja eidos “luokka”. Vuonna 1814 englantilainen kemisti Humphrey Davy (1778-1829) valitsi englanninkielisen nimen “iodine”, jotta se olisi analoginen nimien “chlorine” (kloori) ja “fluorine” (fluori) kanssa. Näitä aineita kuumennettaessa muodostuu väriltään sinertävää höyryä.

Jalokivissä sinivioletteja sävyjä on ametistin lisäksi mm. ioliitiissa ja fluoriitissa.

Ioliitti ja akvamariini - sormus.

Ioliitti ja akvamariini - sormus.

Arkkienkeli Gabriel ilmestyy Neitsyt Marialle.

Arkkienkeli Gabriel ilmestyy Neitsyt Marialle.

Orvokki - Nöyryyden kukka

Orvokkia on kutsuttu “Nöyryyden kukaksi”, koska se kätkee kukkansa sydämenmuotoisten lehtien taakse. Kukkaa on myös kutsuttu “Neitsyt Marian Vaatimattomuudeksi”, koska sen uskottiin kukkineen, kun Maria sanoi :”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit” arkkienkeli Gabrielille, joka oli tullut kertomaan hänellä Jumalan Pojan sikiämisestä.

Madonna ja Lapsi kukkien kanssa, Madonna Benois. Leonardo da Vinci.

Madonna ja Lapsi kukkien kanssa. Leonardo da Vinci.

Kristillisessä taiteessa orvokit symbolisoivat Neitsyt Marian nöyryyttä. Tarinan mukaan orvokit olivat valkoisia siihen asti, kunnes Maria täyttyi kärsimyksestä nähdessään poikansa, Kristuksen, kärsivän Ristillä. Tällä hetkellä orvokit muuttuivat valkoisesta violetiksi heijastaen hänen suruaan. Violetti on väri, joka yhdistetään suruun ja nöyryyteen. Renesanssin maalauksissa Jeesusta käsissään pitelevä Maria kuvattiin usein hänen nöyryyttään tai Jeesuksen kuolemaa symbolisoivien orvokkien kanssa, kuten Leonardo da Vincin maalauksessa “Madonna Benois” tai “Madonna ja Lapsi kukkien kanssa” (1475-78).

Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi, Giovanni Paolo, 1435.

Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi, Giovanni Paolo, 1435.

Sienalaisen taidemaalari Giovanni Paolon maaluksessa ” Nöyryyden Madonna” (1435) Marian vierellä näkyy nöyryyttä symbolisoivia orvokkeja ja Jeesuksen lapsuutta edustavia mansikoita.

Orvokkeja ja mansikoita, yksityiskohta, Madonna ja Lapsi, Giovanni Paolo, 1435.

Orvokkeja ja mansikoita, yksityiskohta, Madonna ja Lapsi, Giovanni Paolo, 1435.

Keskiajan kristityt uskoivat orvokkien kerran olleen vahvoja, pystyssä kasvaneita kukkia ristiinnaulitsemisen päivään asti, jolloin Ristin varjo peitti kukat, saaden ne kumartamaan päänsä häpeästä Kristuksen vainoamisen takia.

Munkit kutsuivat keto-orvokkia “Kolminaisuuden yrtiksi”, koska he näkivät kukan terälehtien värien symbolisoivan Pyhää Kolminaisuutta.

Keto-orvokki "Viola tricolor", jota keskiajan munkit kutsuivat "Pyhän Kolminaisuuden yrtiksi".

Keto-orvokki, Viola tricolor, jota keskiajan munkit kutsuivat Pyhän Kolminaisuuden yrtiksi.

Pyhä Thérèse de Lisieux (1873-1897) kirjoitti teoksessaan Pieni Tie (Histoire d´un âme):” Jeesus asetti eteeni luonnon kirjan. Ymmärrän, että kaikki Jumalan luomat kukat ovat kauniita, kuinka ruusun loisto ja liljan valkeus eivät vähennä orvokin tuoksua tai voikukan ilahduttavaa yksinkertaisuutta. Ymmärrän, että jos kaikki kukat haluaisivat olla ruusuja, luonto menettäisi keväisen kauneutensa, ja niityt eivät enää olisi täynnä pieniä villikukkia. Samoin on sielujen maailmassa, Jeesuksen puutarhassa. Hän on luonut pienempiä, ja näiden täytyy olla tyytyväisiä elämäänsä voikukkina tai orvokkeina, joiden kohtalona on tuoda iloa Jumalan katseelle Hänen katsoessaan jalkoihinsa. Täydellisyys on Hänen tahtonsa noudattamista, olla se mikä Hän tahtoo meidän olevan.”

Ateena - Orvokein kruunattu kaupunki

Antiikin Kreikassa näytelmäkirjailija Aristophanes viittasi Ateenaan “Orvokein kruunattuna kaupunkina” (iostefauoz, Equites, 1323, 1329, Acharnians, 637). Ateenan legendaarisen perustajan Ionin, joka kruunattiin kaupungissa, nimi vastaa kreikankielen sanaa “ion”, joka merkitsee “sini-violettia kukkaa”. Legendan mukaan Ion johdatti kansaansa kohti Attikaa, ja heidät toivottivat tervetulleiksi vesinymfit, jotka antoivat hänelle lahjaksi orvokkeja merkkinä hyvästä tahdosta. Orvokeista tuli kaupungin symboli, ja yksikään ateenalainen koti, alttari tai hääjuhla ei voinut olla ilman orvokkeja. Maaäidin Demeterin tytät Persephone oli poimimassa orvokkeja, kun Pluto sieppasi hänet Haadekseen. Orvokit kasvoivat siellä, missä nukkui Orpheus. Venus väitteli Cupidon kanssa siitä kuka oli kaikkein kaunein, hän itse vai joukko nuoria neitoja. Cupid asettu neitojen kannalle. Venus raivostui ja hakkasi vastustajiansa, kunnes he tulivat mustelmista sinisiksi ja muuttivat orvokeiksi. Kukkien yhteys Venukseen teki niistä suosittuja lemmenrohdoissa.

Antiikin Kreikassa orvokkeja kutsuttiin nimellä “iona”. Kreikkalaiset uskoivat jumalten kuninkaan Zeuksen antaneen orvokkien kasvaa laitumilla, joilla vaelsi Io. Zeus oli rakastunut ihanaan nymfi Ioon, ja muuttanut hänet valkoiseksi lehmäksi suojellakseen häntä vaimonsa vihalta. Kun Io itki heinän makua, Zeus muutti hänen kyyneleensä hyväntuoksuisiksi orvokeiksi, joita vain Io sai syödä. Ateenalaiset kunnioittivat orvokkia, koristelivat kotinsa orvokein ja pitivät orvokkikruunuja juhlissaan.

Sekä kreikkalaiset että roomalaiset yhdistivät orvokit hautajaisiin ja kuolemaan. Orvokkeja heiteltiin haudoille, ja viattomuutta ja vaatimattomuutta symbolisoivat valkoiset orvokit usein peittivät lasten haudat täydellisesti.

Runoilija Pindarus kirjoitti Ateenasta :”Valon kaupunki, violetin kruunusi kanssa, runoilijoiden rakastama, olet Kreikan suoja”.

Attican ilmastoa luonnehtii vähäinen kosteus ja suuri määrä pölyä, minkä johdosta auringonlaskut ovat väriltään violetteja purppuranvärisiä ja ympäröivät vuoret ovat peittyneet violettiin usvaan.

Geoffrey Treaserin romaanin “The Crown of Violet”, Orvokkikruunu, nimi viittaa Akropolis-kukkulan marmorien malvansävyiseen väriin.



Orvokki keskiajalla

Orvokkeja annettiin palkintona runokilpailuissa trubaduureille keskiajan Ranskassa. Saksassa kansantanssijat juhlivat kevään ensimmäisiä orvokkeja. 900-luvun englantilaisen kasviopin mukaan orvokinkukat suojelivat pahoilta hengiltä. Britit ja keltit käyttivät orvokkia salvoissa ja kauneudenhoidossa.

Orvokkiteen uskottiin parantavan särkyneen sydämen.

Orvokkiteen uskottiin parantavan särkyneen sydämen.

Orvokit yrttilääkkeinä

Persialaiset ja kreikkalaiset käyttivät kukkaa helpottaakseen nukahtamista, lepyttääkseen vihaa sekä parantamaan sydäntä ja päätä.

Orvokin nimitys “Sydämen helpotus” johtuu kukan käytöstä rohtona sydäntauteihin. Ihmiset uskoivat Jumalan antaneen kukalle sydämenmuotoiset lehdet tässä tarjoituksessa. Nimi voi johtua myös kukan muinaisesta käytöstä lemmenrohdoissa. Orvokinkukat kuumassa vedessä haudutettuina saattoivat parantaa särkynyttä sydäntä.

Roomalaiset tekivät viiniä orvokinkukista ja koristelivat juhlasalit orvokein uskoen kukkien suojaavan juopumukselta. Juhlien jälkeisenä aamuna he pitivät päässään orvokkiseppeleitä toipuakseen. Plinius kirjoitti orvokin lääkinnällisistä ominaisuuksista suositellen niitä kihtiin ja sappirakon vaivoihin.

Unen näkeminen orvokista lupasi etenemistä elämässä. Orvokkikruunun on sanottu suojelevan pyörrytykseltä. Orvokkeja pidettiin aiemmin hyvää onnea tuovana lahjana naisille kaikkina kausina. Uskomuksen mukaan siellä missä orvokit alkavat kukkimaan syksyllä puhkeaa epidemia seuraavana vuonna.

1500-luvulta asti orvokkeja käytettiin yleisesti kivunlievittämiseen, koska orvokki on yksi salisyylihappoa, aspiriinin pääainesosaa, sisältävistä kasveista.

Tummanvioletti orvokki, “Viola odorata”, kasvaa luonnollisesti Välimeren rannikolla, ja siitä saatavaa öljyä käytetään hajuvesien valmistamiseen.

Orvokki "Viola hirta".

Orvokki, Viola hirta.

Kapteeni Orvokki

Tarinan mukaan Napoleon ollessaan maanpaossa Elban saarella sanoi partisaaneilleen palaavansa Ranskaan orvokkien kukkiessa keväällä, mistä hän sai nimen Kapteeni Orvokki. Lojaalin kannattajan tunnistamiseksi vieraalta kysyttiin :”Pidättekö orvokeista?”. Jos vastaus oli :”Kyllä” tai “Ei”, vastaaja ei tiennyt juonesta. Jos vastaus oli “Eh bien”, vastaaja oli lojaali.

Orvokki - romanialainen satu

Olipa kerran tyttö nimeltä Orvokki. Hänen äitipuolensa ei pitänyt tytöstä ja päätti hankkiutua hänestä eroon. Äitipuoli vei Orvokin metsään talviseen metsään, ja jätti hänet sinne. Tietämättä kuinka päästä pois metsästä tyttö nukahti ja jäätyi kuoliaaksi. Tyttö muutti itsensä pieneksi violetiksi kukaksi, jota kutsutaan nimellä Orvokki. Siitä lähtien orvokit ovat kukkineet aina keväisin ennen lumien sulamista.

Sinivioletteja orvokkeja.

Sinivioletteja orvokkeja.

Marillan solki

“Marillalla oli hänen ametistisolkensa kirkossa tuona päivänä kuten yleensä. Marilla käytti aina ametistisolkeaan kirkossa. Hän olisi pitänyt sen pois jättämistä jopa pyhäinhäväistyksenä … yhtä pahana kuin unohtaa Raamattunsa tai kolehtikolikkonsa. Ametistisolki oli Marillan kaikkein varjelluin aarre. Merenkävijäsetä oli antanut sen hänen äidilleen, joka puolestaan oli antanut sen Marillalle. Se oli vanhanaikainen ovaali, sisältäen hänen äitinsä hiuskiehkuran, ja sitä ympäröi hienojen ametistien reunus. Marilla tiesi liian vähän jalokivistä ymmärtääkseen kuinka hienoja ametistit todella olivat; mutta hän ajatteli niiden olevan hyvin kauniita ja oli aina tietoinen niiden violetista välkehdinnästä kurkullaan, hänen hyvän ruskean satiinileninkinsä päällä, vaikka hän ei voinut nähdä sitä.

Anna oli täyttynyt ilahtuneesta ihailusta, kun hän ensimmäisen kerran näki soljen.

“Oi, Marilla, se on täydellisen elegantti solki. En tiedä kuinka voit seurata saarnaa tai rukouksia, kun sinulla on se päälläsi. Minä en kykenisi, tiedän sen. Minun mielestäni ametistit ovat ihania. Ne ovat sitä mitä ajattelin ennen timanttien olevan. Kauan sitten, ennen kuin oli nähnyt timanttia, luin niistä ja yritin kuvitella minkälaisia ne olisivat. Ajattelin niiden olevan kauniita välkehtiviä violetteja kiviä. Kun näin oikean timantin naisen sormuksessa yhtenä päivänä, olin niin pettynyt, että itkin. Tietenkin, se oli hyvin kaunis, mutta se ei vastannut minun ideaani timantista. Annatko minun pitää solkea hetken aikaa, Marilla? Uskotko, että ametistit voivat olla hyvien orvokkien sieluja?”.”

Louise M. Montgomery : “Vihervaaran Anna” (Anne of Green Gables)

Orvokkeja.

Orvokkeja.

Pyhä Faustina

Pyhä Faustina kirjoitti päiväkirjassaan nöyryyden hyveestä, jota hän vertasi usein orvokkiin.

“224 Kätken itseni sisarten joukkoon kuin pieni orvokki liljojen joukkoon. Haluan kukkia Herralleni ja Luojalleni, unohtaen itseni, tyhjentäen täydellisesti itseni kuolemattomien sielujen puolesta - tämä on iloni.

255 Kätken itse ihmisten katseilta kaiken hyvän, mitä kykenen tekemään, jotta Jumala itse voi olla palkintoni. Olen kuin pieni orvokki ruohoon kätkettynä, joka ei satuta jalkaa, joka tallaa sille, vaan levittää tuoksuaan ja unohtaen itsensä täydellisesti pyrkii miellyttämään häntä, joka sille tallaa. Tämä on hyvin vaikeaa ihmisluonnolle, mutta Jumalan armo tulee apuun.

296 + Oi ylin Jumala, haluan rakastaa Sinua kuten kukaan ei ole ikinä rakastanut Sinua maan päällä! Haluan palvoa Sinua jokaisella elämäni hetkellä ja yhdistää tahtoni läheisesti Sinun pyhään tahtoosi. Elämäni ei ole ikävystyttävää tai yksitoikkoista, vaan on moninainen kuin puutarha täynnä tuoksuvia kukkia niin, että en tiedä minkä kukan poimia ensin, kärsimyksen liljan vai lähimmäisenrakkauden ruusun vai nöyryyden orvokin. En luettele näitä aarteita, joita jokainen päiväni ylitsevuotaa. On suuri asia tietää kuinka käyttää parhaiten nykyhetki.

1306 (50) + Oi nöyryys, kaunis kukka, näen kuinka harvoilla sieluilla on sinut. Johtuuko se siitä, että olet niin kaunis ja samalla niin vaikea saavuttaa? Oi kyllä, se on kumpaakin. Jopa Jumala iloitsee hänestä. Taivaan tulvaportit ovat auki nöyrälle sielulle, ja armojen meri virtaa hänen päälleen. Oi kuinka kaunis on nöyrä sielu! Hänen sydämestään, kuin suitsukeastiasta, nousee moninainen ja kaikkein miellyttävin tuoksu, joka kulkee taivaiden poikki ja yltää itse Jumalan luokse, täyttäen Hänen Kaikkein Pyhimmän Sydämensä ilolla. Jumala ei kiellä mitään tällaiselta sielulta, hän on kaikkivoimainen ja vaikuttaa koko maailman kohtaloon. Jumala nostaa tällaisen sielun oman valtaistuimensa luokse, ja mitä enemmän hän nöyrtyy, sitä enemmän Jumala kumartuu hänen luokseen, seuraten häntä armoillaan ja ollen hänen seuranaan kaikkina hetkinä Kaikkivoimaisuudessaan. Tällainen sielu on kaikkein syvimmin yhtynyt Jumalaan. Oi nöyryys, paina syvät juuret koko olemukseeni. Oi Neitsyt kaikkein puhtain, mutta myös kaikkein nöyrin, auta minua saavuttamaan syvä nöyryys. Nyt ymmärrän miksi on niin harvoja pyhimyksiä; koska niin harva sielu on syvästi nöyrä. ”



Comments are closed

Uusimmat