Ametisti

Home » Pyhä Dorotheos

Pyhä Dorotheos

Pyhä Dorotheos, Abba Dorotheos, Arkkimandriitta Dorotheos

Pyhä Dorotheos.

Pyhä Dorotheos.

Pyhä Dorotheus eli Gazan alueella, josta tuli 500- ja 600-luvuilla luostarien taimitarha. Pyhinä Vanhuksina tunnettujen Barsanufeuksen ja Johannes Profeetan oppilaasta tuli lopulta igumeeni. Hänen munkeille antamansa opetus kerättiin kirjalliseen muotoon myöhemmin. Suomeksi on julkaistu kokoelma “Abba Dorotheoksen kaksitoista opetuspuhetta.”

Abba Dorotheos kuului erämaan Isiin, joita pidetään ensimmäisinä kristillisenä “psykologeina”, jotka hoitavat sielua ja ohjaavat tiellä kohti hengen ja sielun terveyttä, täyden ihmisyyden toteutumista ja Jumalaan yhtymisen onnea.

Pyhän Dorotheoksen puheet, syvällisiä ja yksinkertaisilta vaikuttavia, ylittävät kaikki selitykset. Joka kerta, kun puheissa on kysymys autenttisesta moraalista (ja ei moralismista), on tästä myönteisiä vaikutuksia kuulijalle. Puheissa sovelletaan evankeliumia rakkaudesta Kristukseen, joka on opettanut niitä, ja tämän vaikutuksesta vältymme häiritseviltä ja huolestuttavilta ajatuksilta. Kun emme ole vastuullisessa asemassa Kirkossa, hienotunteisuus velvoittaa meitä: emme ole vastuussa muiden vikojen korjaamisesta (oikeiden tai kuviteltujen) läheisimmissämme, muutoin kuin yksityisen ja salaisen rukouksen kautta.

Pyhä Dorotheos

Pyhä Dorotheos

Lähimmäisenrakkaudesta

Älä tuomitse

Suojele itseäsi epäilyksiltä
Jos muistelemme, veljet, pyhien Vanhusten puheita ja mietiskelemme niitä jatkuvasti, tulee meille vaikeaksi tehdä syntiä, tulee meille vaikeaksi laiminlyödä itsemme. Jos, kuten he sanovat, emme halveksi sitä, mikä on pientä ja vaikuttaa meille merkityksettömältä, emme lankea suuriin virheisiin. Toistan teille aina, että se on pienten asioiden kautta, sanoa esimerkiksi:”Mikä on tämä? Mikä on tuo?”, mistä muodostuu huono tapa hengelle ja ryhdymme halveksimaan myös tärkeitä asioita.

Näettekö kuinka vakavan synnin teemme tuomitsemalla läheisemme?
Onko todellakaan mitään vakavampaa? Onko olemassa mitään mitä Jumala inhoaa yhtä paljon ja mistä hän kääntyy pois yhtä suurella kauhulla? Isät ovat sanoneet:” Mikään ei ole pahempaa kuin tuomitseminen. Ja asioista, joilla on vähän merkitystä, aiheutuu suuri paha. Myönnämme kevyen epäilyksen lähimmäistä kohtaan, ajattelemme:”Mitä väliä on sillä, jos kuuntelen tällaista veljeä? Mitä väliä on sillä, jos minäkin sanon vain tämän sanan? Mitä väliä on sillä, jos katson mitä tekee tämä veli tai tämä muukalainen?”

Epäilys johtaa yliherkkyyteen
Hän valehtelee ajatuksissa, joka pitää itsellään epäilyksiä. Nähdessään jonkun puhuvan veljen kanssa, hän ajattelee :”He puhuvat minusta.” Lopettavatko he keskustelun? Hän uskoo edelleen, että se johtuu hänestä. Jos joku sanoo sanan, hän epäilee, että se on kärsimyksen aiheuttamiseksi hänelle. Lyhyesti, kaikissa asioissa, hän epäilee lähimmäistä ja sanoo:” Hän on tehnyt tämän minun takiani, hän on sanonut tämän minun takiani; hän on tehnyt sen tällaisesta syystä.” Tällainen on hän, joka valehtelee ajatuksissa: hän ei sano mitään totuuden mukaisesti, vaan kaiken arvaamalla.

Sopimattommista uteliaisuuksista, pahoista puheista, tavasta kuunnella muiden puheita, riidellä, tuomita.. Mikään ei ole yhtä vakava vaikutukseltaan kuin epäilykset. Ne ovat niin vahingoittavia, että pitemmän päälle ne vakuuttavat meidät ja saavat meidät uskomaan, että näemme asioita, jotka eivät ole ja eivät ikinä ole olleet… Käyttäkäämme siis kaikkia voimiamme, että emme ikinä lankea epäilyksiimme. Mikään ei yhtä paljon käännä ihmistä omista synneistään huolehtimisesta kuin sekaantuminen siihen, mikä ei häntä koske. Tästä ei seuraa mitään hyvää, vaan tuhat ongelmaa, tuhat kärsimystä, ja ihmisellä ei ole ikinä liian paljon aikaa saavuttaa Jumalan pelkoa.

Älä puhu pahaa…
Mikään ei ärsytä Jumalaa enemmän, mikään ei paljasta ihmistä ja ohjaa häntä kohti tuhoaan kuin pahan puhuminen lähimmäisestä, tuomitseminen tai epäkunnioittavuus. Sillä pahan puhuminen, tuomitseminen ja epäkunnioittavuus ovat eri asioita.

Pahan puhuminen, se on sanoa jostakin; Tämä on valehdellut, tai, : Hän on suuttunut, tai : Hän on elänyt siveettömästi, tai muuta samankaltaista. Olemme puhuneet pahaa hänestä, siis olemme puhuneet häntä vastaan, olemme paljastaneet hänen syntinsä intohimojen valtakunnassa. Tuomita, se on sanoa: Tämä on valehtelija, vihainen, siveettömästi elävä. Tässä tuomitsemme myös hengen taipumuksen ja sanomme hänen koko elämästään, että se tällainen, ja tuomitsemme sen tällaisena.
Ja se on vakava asia. Sillä on toinen asia sanoa: Hän on suuttunut, kuin sanoa: Hän on vihainen, ja väittää näin hänen koko elämästään.

… äläkä tuomitse…

Tuomitseminen ylittää vakavuudessaan kaiken synnin, siinä määrin, että Jeesus sanoi:”Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.” Hän on verrannut lähimmäisen vikaa roskaan, ja tuomitsemista hirteen, niin vakavaa on tuomita, vielä vakavampaa kuin ehkä mikään muu synti. Fariseus, joka rukoili ja kiitti Jumalaa tämän hyvistä teoista, ei valehdellut, vaan sanoi totuuden; häntä ei tuomittu tämän takia. Meidän pitää todellakin antaa kunnia Jumalalle hyvästä, jonka hän on antanut meidän tehdä, koska se on hänen avullaan ja suojeluksessaan. Häntä ei tuomittu sen takia, että hän sanoi:”En ole kuten muut ihmiset.”; ei; hänet tuomittiin, kun hän kääntyi kohti publikaania lisäten:” ja en kuten publikaani.” Tällöin hänestä tuli vakavasti syyllinen, koska hän tuomitsi publikaanin henkilön, hänen henkensä taipumukset, sanalla sanottuna koko hänen elämänsä! Publikaani oli oikeammassa kuin hän.

Ei siis ole mitään vakavampaa, mitään pahempaa kuin tuomita tai halveksia lähimmäistä. Miksi emme ennemmin tuomitsisi itsemme ja paheemme, jotka tunnemme hyvin ja joista joudumme tekemään tiliä Jumalalle? Miksi ottaa itselleen Jumalan tuomiovalta?… Vain Jumalalle kuuluu oikeuttaminen ja tuomitseminen, hänelle, joka tietää jokaisen tilan, voimat, luonteen, lahjat, temperamentin, erityispiirteet; ja joka tuomitsee jokaisen vain hänen tuntemiensa elementtien mukaan.

…ja älä etenkään ole epäkunnioittava…

Usein emme ainoastaan tuomitse, vaan olemme epäkunnioittavia. Todellakin, kuten olen sanonut, on yksi asia tuomita, toinen on olla epäkunnioittava. Olemme epäkunnioittavia, kun emme tyydy tuomitsemaan, kauhistelemme sitä , mikä on kaikkein pahinta ja pahentaa asiaa. He, jotka haluavat tulle pelastetuiksi, eivät ole kiinnostuneita muiden virheistä, vaan aina omistaan, ja näin he edistyvät. Me muut, kurjia kuten olemme, tuomitsemme väärin perustein, olemme epäkunnioittavia, joka kerta kuin näemme, kuulemme tai epäilemme oli se sitten mitä tahansa.

Tässä tapauksessa teemme syntiä, mutta tartutamme myös kaikki muut. Pahinta on, että tyytymättöminä haittaan, jonka olemme tehneet itsellemme, me kiirehdimme sanomaan ensimmäiselle tapaamallemme veljelle:” On tapahtunut sitä ja tätä”, ja teemme pahaa myös hänelle heittämällä synnin hänen sydämeensä. Emme pelkää häntä, joka on sanonut:”Voi sitä, joka juottaa kansoille vihan viiniä ja päihdyttää ne” (Habakuk 2:15). Mutta teemme demonien teon, ja emme ole huolissamme itsestämme. Sillä mitä voi tehdä demoni, jos ei häiritä ja vahingoittaa? Tässä siis teemme yhteistyötä demonien kanssa omaksi ja läheisemme tuhoksi. Hän, joka vahingoittaa sielua, työskentelee demonien kanssa ja auttaa näitä, kuten hän, joka tekee hyvää, työskentelee pyhien Enkelien kanssa.

Parannuskeino: veljellinen lähimmäisenrakkaus
Mistä meihin tulee tämä paha, jos ei lähimmäisenrakkautemme puutteesta? Jos meillä olisi lähimmäisenrakkautta sekä myötätuntoa ja halua työskennellä, emme vahtisi muiden vikoja, puheen mukaan:”Rakkaus peittää paljotkin synnit”(1 Pietarin kirje 4:8), ja “Rakkaus…ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”, jne. (1 Kor 13:5-6). Jos meillä siis on lähimmäisenrakkautta, se peittää kaikki viat, ja olemme kuten pyhät, kun he näkevät ihmisten virheet.

Ota pyhimykset esikuvaksi
Ovatko pyhät siis sokeita, kun he eivät näe syntejä? Kuka halveksii syntejä yhtä paljon kuin pyhät? Ja silti, he eivät vihaa syntistä, he eivät tuomitse häntä, he eivät pakene häntä. Päinvastoin, he osoittavat myötätuntoa, neuvovat, lohduttavat, hoitavat häntä kuin sairasta kehonosaa; he tekevät kaikkensa pelastaakseen hänet.. kun äidillä on epämuodostunut lapsi, hän ei käänny pois tämän luota kauhistuneena, vaan hän nauttii lapsen hoitamisesta ja tekee kaikkensa tehdäkseen lapsesta onnellisen. Pyhät suojelevat näin aina syntistä, auttavat ja ohjaavat häntä korjaamaan itse itseään sopivalla hetkellä, estääkseen toisen vahingoittumisen ja myös edistyäkseen itse Kristuksen rakkaudessa.

Pyrkikäämme siis, myös me saavuttamaan lähimmäisenrakkaus, armollisuus suhteessa lähimmäiseen, varjelemaan itseämme kauhistuttavilta pahoilta puheilta, tuomitsemiselta ja epäkunnioittavuudelta. Olkaamme toistemme turvana, kuten omien kehonosiemme. Jos jollakulla on haava kädessä, jalassa tai muualla, suhtautuuko hän itseensä vastenmielisyydellä? Leikkaako hän irti sairaan jäsenen, jos voi? Eikö hän ennemmin pese, puhdista, laita kipsiä ja siteitä, voitele sen pyhällä öljyllä, rukoile ja pyydä pyhiä rukoilemaan puolestaan, kuten teki abba Zosima? Lyhyesti, hän ei hylkää jäsentään, hänelle ei ole vastenmielinen sen haju, vaan hän tekee kaikkensa parantaakseen sen. Näin täytyy meidän osoittaa myötätuntoa toinen toisillemme, auttaa toisiamme tai antaa muiden paremmin kykenevien auttaa, tehdä kaikki ajatuksissa ja teoissa suojellaksemme itseämme ja toisiamme. Koska “olemme toistemme jäseniä”, kuten sanoi Apostoli (Room. 12, 5).
Mutta jos me kaikki emme muodosta kuin yhden kehon ja jos jokainen olemme osaltamme toistemme jäseniä, ja yksi jäsen kärsii, kaikki muut jäsenet kärsivät hänen kanssaan (1 Kor. 12,26)… yhdellä sanalla sanottuna, pitäkää huolta kukin omien voimiensa mukaisesti siitä, että olette yhdistyneenä toinen toisiinne. Sillä mitä enemmän olette yhdistyneenä lähimmäiseen, sitä enemmän olette yhdistyneenä Jumalaan.

Mitä enemmän lähestymme Jumalaa, sitä enemmän lähestymme toisiamme.
Jotta ymmärtäisimme tämän puheen merkityksen, annan teille Isiltä peräisin olevan kuvauksen: olettakaa maahan piirretty ympyrä. Kuvitelkaa, että tämä ympyrä on maailma; keskusta, Jumala; ja säteet, erilaiset tiet tai elämäntavat, joita ihmisillä on. Kun pyhät, halutessaan lähestyä Jumalaa, kävelevät kohti ympyrän keskustaa, siinä määrin kuin he pääsevät sisemmälle, he lähestyvät toisiaan samanaikaisesti kuin Jumalaa. Mitä enemmän he lähestyvät Jumalaa, sitä enemmän he lähestyvät toisiaan ; ja mitä enemmän he lähestyvät toisiaan sitä enemmän he lähestyvät Jumalaa. Ja te ymmärrätte, että on samoin toisinpäin, kun käännymme pois Jumalasta kohti ulkoista : on selvää, että mitä enemmän etäännymme Jumalasta, sitä enemmän etäännymme toisistamme, ja että mitä enemmän etäännymme toisistamme, sitä enemmän etäännymme Jumalasta.

Tällainen on lähimmäisenrakkauden luonne. Siinä määrin kuin olemme ulkona ja kuin emme rakasta Jumalaa, samassa määrin olemme jokainen etääntyneet lähimmäisistä. Mutta jos rakastamme Jumalaa, yhtä paljon kuin lähestymme Jumalaa rakkaudella, yhtä paljon olemme yhdistyneet rakkaudella lähimmäiseen, yhtä paljon kuin olemme yhdistyneet lähimmäiseen, olemme Jumalassa.

1676423163

Maîtres spirituels au désert de Gaza
traduction Dom Lucien Regnault,
ed. Saint-Pierre-de-Solesmes, 1966, pages 213-219

 

 


 

Comments are closed

Uusimmat