Ametisti

Home » Pyhä Hildegard von Bingen

Pyhä Hildegard von Bingen

Hildegard von Bingen.

Hildegard von Bingen.

Hildegard von Bingen oli benediktiininunna, kristillinen mystikko, säveltäjä, filosofi, näytelmäkirjailija, saarnaaja, parantaja, luonnontieteilijä ja ekologinen aktivisti. Katolisen kirkon opettajaksi vuonna 2012 julistettu Hildegard sai Jumalalta näkyjä, joita hän on kuvannut teoksessaan Scivias. Hildegardia on kutsuttu “1200-luvun inspiroituneeksi omatunnoksi”, “Prophetissa Teutonica” ja “Bingenin jalokiveksi”. Paavi Johannes Paavali II kutsui häntä “kansansa ja aikansa valoksi, joka jatkaa säteilyään yhä kirkkaammin tänä päivänä”.

Hildegard von Bingen kuvasi teoksessaan Physica jalokivien muodostumista ja niiden käyttämistä parantamiseen. Hän ajatteli jalokivillä olevan luonnollisia ominaisuuksia, joilla oli kyky parantaa sairauksia. Hänen näkyjensä mukaan jalokivet olivat peräisin idässä sijaitsevilla vuorilta, joiden maaperässä auringon kuumuus ja virtaavan veden vaikutus saivat aikaan jalokivien muodostumisen.

Jalokivien käytöstä parantamiseen teoksessa Physica


Smaragdi

Smaragdi (smaragdus) kasvaa aamun aikaisimpina tunteina auringon noustessa, kun aurinko on voimallisesti kiertoradallaan, kulkien tietään. Tällöin maan ja ruohojen luonnollinen voima on erityisen eläväinen, ilma yhä kylmä, aurinko kuuma. Yrtit imevät tarmokkaasti elinvoimaa, kuten lammas maitoa imiessään. Päivän kuumuus on tuskin riittävä kuivaamaan tuota päivän elävää voimaa, ja se antaa ravintoa, jotta kasveista tulee hedelmällisiä ja ne tuottavat hedelmää. Tällä tavoin, smaragdi on voimallinen kaikkea inhmillistä heikkoutta ja sairautta vastaan, koska aurinko valmistaa sitä ja koska kaikki sen aine on elinvoimaa ilmasta.
Tämän takia, ihmisen, jolla on sydämessään, vatsassaan tai sivullaan sairaus, tulisi olla smaragdi mukanaan. Se lämmittää hänen lihansa, tehden hänestä terveemmän. Jos tämä henkilö on hallitsemattomien kulkusairauksien saartama, hänen tulisi sijoittaa smaragdi suuhunsa, jotta se kostuu hänen syljestään ja sylki kuumenee kivestä. Hänen tulisi toistuvasti sijoittaa kivi keholleen ja poistaa se keholtaan. Äkilliset kulkutautien hyökkäykset kaikkoavat, ilman epäilystäkään.
Kun joka epilepsian vaivaama kaatuu, laita smaragdi hänen suuhunsa, kun hän on makuulla. Se elvyttää hänen henkensä. Kun hän nousee ja ottaa kiven suustaan, hänen tulisi katsoa kiveen keskittyneesti, ja sanoa : “Kuten Herran henkäys täytti koko maan, täyttäköön hänen armonsa kehoni talon, jotta mikään ei sitä ikinä liikuta.” Hänen tulisi tehdä tämä aamulla seuraavan yhdeksän päivän ajan, ja hän tulee paranemaan. Hänen tulisi aina kantaa tätä kiveä mukanaan ja katsoa sitä joka aamu sanoessaan nuo sanat, ja hän tulee paranemaan.
Hänen, jolla on suuri kipu päässään, tulisi pitää sitä suunsa lähellä ja lämmittää sitä hengityksellään, jotta se kostuu hänen hengityksestään. Hänen tulisi hieroa sitä, näin kostunutta, ohimoilleen ja otsalleen. Sitten hänen tulisi laittaa se suuhunsa ja pitäen sitä suussaan lyhyen aikaa, hän tulee voimaan paremmin.
Jonkun, jolla on paljon limaa ja sylkeä kehossaaan, tulisi lämmittää hyvää viiniä ja sitten laittaa pellavakangas metalliastia päälle. Hänen tulisi sijoittaa smaragdikivi kankaalle ja kaataa lämmintä viiniä kiven päälle, jotta viini läpäisee kankaan. Hänen tulisi tehdä tämä yhä uudelleen, kuin valmistaessaan lipeää. Sitten hänen tulisi usein syödä tätä viiniä, jauhettuihin papuihin sekoitettuna, ja juoda itse viini. Se puhdistaa hänen päänsä ja vähentää limaa ja sylkeä.
Jos jotakuta vaivaavat madot, hänen tulisi sijoittaa pellavakangas, joka päällä on smaragdi, haavan päälle. Hänen tulisi sitoa tämän päälle useita pieniä kankaita, jotta kivi kasvaa lämpimäksi. Jos tämä tehdään kolmen päivän ajan, madot kuolevat.

Onyksi

Onyksi (onychinus) on kuuma. Se muodostuu päivän kolmannen tunnin tienoilla, tiheässä pilvessä, kun aurinko on hyvin kuuma, mutta useat pilvet nousevat auringon ylle niin, että se ei näy veden runsauden läpi. Tämän takia, onyksilla ei ole tulen suurta kuumuutta, mutta silti sillä on liman kuumuus. Se on peräisin auringon säteestä, on koaguloitunut useista pilvistä ja sillä on suuri voima ilmasta aiheutuvia heikkouksia vastaan.
Hänen, jonka silmät ovat sumuiset tai muuten sairaat, tulisi kaataa hyvää, puhdasta viiniä ja antaa sen seistä viisitoista tai kolmekymmentä päivää. Sitten hänen tulisi ottaa kivi viinistä ja jättää viini astiaan. Joka yö hänen tulisi hellästi koskettaa silmiään viinillä. Niistä tulee kirkkaat ja terveet.
Sydämen tai sivun sairauteen, ihmisen tulisi lämmittää onyksi kädessään tai ihoaan vasten. Hänen tulisi lämmittää viiniä metallisessa astiassa tulen päällä, ja otettuaan astian tulelta, pitää kiveä höyryävän viini yllä. Siitä tuleva hikoilu sekoittuu viiniin. Hänen tulisi sitten sijoittaa onyksi viiniin, ja juoda se heti. Kipu sydämessä ja sivulla katoaa.
Hänen, jolla on kipua vatsassaan tulisi valmistaa viiniä onyksin kanssa, kuten jo kuvattiin. Sitten hänen tulisi tehdä lientä tästä viinistä, kananmunista ja jauhoista ja syödä tätä usein. Se puhdistaa vatsan ja parantaa hänet.
Hänen, jolla on korkeita kuumeita, tulisi sijoittaa onyksi etikkaan viideksi päiväksi. Sitten, otettuaan onyksin pois, hänen tulisi valmistaa ja maustaa kaikki ruokansa tällä etikalla, ja näin syödä ne. Kuume laskee ja nopeasti häviää, johtuen onyksin hyvästä lämmöstä, etikan kuumuuteen sekoitettuna, ajaa pois vahingolliset humorit, jotka nostivat kuumeen.
Jos olet surullisuuden alas painama, katso keskittyneesti onyksiin, sitten sijoita se suuhusi. Mielenmasennus hellittää.
Jos tartuntatauti sattuisi tartuttamaan ja tappamaan karjaa, lämmitä vettä astiassa tulen yllä. Ota se tulelta ja pidä onyksia höyryävän veden yllä, jotta siitä tuleva hikoilu sekoittuu veteen. Sitten sijoita onyksi veteen kolmeksi päiväksi. Otettuasi pois onyksin, anna vettä usein lehmien juotavaksi. Sirottele heidän rehunsa vedellä, ja sekoita viljaa samaan veteen ja anna se heille syötäksi. Tee tämä usein, ja he paranevat.

hildegardvonbingenstars1


Berylli

Berylli on kuuma ja muodostuu joka päivä, kolmannen tunnin ja puolenpäivän välillä, veden vaahdosta, jonka aurinko liekittää loistavasti. Sen voima on enemmän ilmasta ja vedestä kuin tulesta, vaikka se on hieman tulinen.
Jos ihminen syö tai juo myrkkyä, jauha kohtuullinen määrä berylliä lähdeveteen, tai mihin tahansa muuhun veteen. Hänen tulisi juoda tämä välittömästi, ja tehdä sama viiden päivän ajan, juoden kerran päivässä tyhjään vatsaan. Myrkky joko vaahtoaa oksennuksena tai kulkee hänen takaosastaan.
Hänen, jolla on aina berylli mukanaan, joka usein pitää sitä kädessään ja katsoo sitä usein, ei ole helposti riidoissa muiden kanssa, eikä hän myöskään riitele, vaan ennemmin pysyy rauhallisena.

Sardonyksi

Sardonyksi (sardonix) on kuuma ja muodostuu joka päivä kuudennen tunnin jo mentyä, (kunnes) juuri päivän yhdeksännen tunnin yhden linjan yli. Silloin sitä lämmittää aurinko, joka säteilee puhtaudessaan. Koska ilma tällöin alkaa kylmenemään, sardonyksi on tulisempi kuin ilmasta tai vedestä. Sillä on vahvoja energioita luonnossaan ja antaa voimaa ihmisen viidelle aistille. Se on erityinen lääke jokaiselle aistille, koska se on syntynyt auringon puhtaudesta, kun mikään ei likaa sen kirkkautta.
Kun ihminen sijoittaa sen paljasta ihoaan vasten, ja usein laittaa sen suuhunsa niin, että hänen hengityksensä koskettaa sitä silloin, kun hän hengittää sisään ja ulos, hän vahvistaa ymmärrystään, tietoaan ja kaikkia kehonsa aisteja. Suuri viha, typeryys ja lukutaidottomuus poistuvat henkilöstä. Paholainen vihaa tätä puhtautta ja pakenee.
Jos miehen tai naisen luonto voimakkaasti palaa lihan tekoihin, miehen tulisi sijoittaa sardonyksi lanteilleen ja naisen tulisi sijoittaa se napansa päälle, ja he saavat helpotuksen himoonsa.
Sen jälkeen kun joku on hikoillut itsensä akuutista sairaudesta ja pitää itseään paremmin voivana, hänen tulisi sijoittaa sardonyksi sormeensa, sormuksessa. Hän ei jälleen sairastu tähän sairauteen.

Elementit. Hildegard von Bingen: Scivias.

Elementit. Hildegard von Bingen: Scivias.

Safiiri

Safiiri (sapphirus) on kuuma ja muodostuu keskipäivän jällkeen, kun aurinko polttaa leimuavasti ja ilman on hieman sen kuumuuden tukahduttama. Auringon loisto, äärimmäisestä kuumuudesta, joka sillä tällöin on, läpäisee ilman. Loisto ei ole yhtä täysi kuin silloin, kun ilma on hieman viileä. Safiiri on samea, todellakin tulisempi ennemmin kuin ilmainen tai vetinen. Se symbolisoi täydellistä viisauden rakkautta.
Henkilön, jolla on näärännäppy silmässään, tulisi pitää safiiria kädessään ja lämmittää sitä, pitäen sitä joko suljetussa kädessään tai lähellä tulta.
Hänen tulisi koskettaa näärännäppyä silmässään kostealla kivellä aamuisin ja yöllä, kolmen päivän ajan, ja näärännäppy kasvaa pienemmäksi ja katoaa.
Hänen, jonka silmät ovat punaiset ja kivuliaasti tulehtuneet, tai jonka näkö on sumentunut, tulisi sijoittaa safiiri suuhunsa ennen aamiaista. Sen tulisi kostua hänen syljestään. Sitten ottaen sormeensa sylkeä, joka kosteutti kiven, hänen tulisi hieroa sitä silmiensä ympärille niin, että se jopa koskettaa silmien sisäpuolta, joka paranee ja tulee kirkkaaksi.
Hänen, joka on täysin virgichtiget ja kykenemätön kestämään suurta painetta päässään ja muussa kehossaan tulisi sijoittaa safiiri suuhunsa ja kihti loppuu.
Henkilön, joka haluaa hyvän ymmärryksen ja tiedon, tulisi sijoittaa safiiri suuhunsa joka aamu, noustessaan vuoteesta ja paastotessaan. Hänen tulisi pitää sitä suussaan tarpeeksi kauan.

Topaasi

Topaasi (topazius) muodostuu juuri ennen päivän yhdeksännettä tuntia auringon kuumuudessa. Aurinko, päivän kuumuudesta ja ilman väreilyistä, on tällöin puhtaimmillaan. Topaasi on kuuma, ja siinä on hieman ilmaa ja vettä. Se on kirkas, ja tämä kirkkaus on samankaltaista kuin veden. Sen väri on enemmän kuin kulta kuin keltainen. Se vastustaa kuumuutta ja myrkkyä, ja ei siedä niitä, kuten meri on kykenemätön kestämään mitään turmeltuneisuutta itsessään.
Jos leivässä, lihassa, kalassa tai missään ruoassa tai vedessä, viinissä tai muussa juomassa, on myrkkyä, ja lähellä on topaasi, se alkaa heti hikoilemaan, aivan kuten meri vaahtoa, kun siinä on likaa. Tämän takia, kun ihminen syö ja juo, hänen tulisi pitää sormeaan, jossa on topaasi, ruoan ja juoman vieressä. Hänen tulisi usein katsoa siihen. Jos ruoassa tai juomassa on mitään myrkyllistä, se hikoilee välittömästi.
Hänen, jonka näkökyky on sumentunut, tulisi laittaa topaasi puhtaaseen viiniin kolmen päivän ja yön ajaksi. Sitten, yöllä, kun hän menee nukkumaan, hänen tulisi hieroa silmiään tällä topaasilla, näin kostuneella. Nesteen tulisi koskettaa hieman silmien sisäpuolta. Kun kivi on poistettu viinistä, on mahdollista säilyttää viiniä viisi päivää. Sitten, niin usein kuin hän haluaa pyyhkiä silmiään öisin, hänen tulisi kastaa sama kivi tähän viiniin ja hieroa sitä, näin kostutettua, silmiensä ympäri. Hänen tulisi tehdä näin usein, aina uudistaen viinin, jossa topaasi on viiden päivän jälkeen. Kuten paras silmäsalva, tämä kirkastaa silmät.
Jos henkilöllä on kuumeita, hänen tulisi tehdä topaasilla kolme kohtuullisen kokoista vakoa pehmeään leipään, ja kaataa puhdasta viiniä niihin. Jos viini katoaa, hänen tulisi kaataa ennemmän viiniä. Hänen tulisi katsoa kasvoihinsa viinissä, jonka hän kaatoi näihin vakoihin, kuin hän katsoisi peiliin. Hänen tulisi sanoa:”Katson itseäni, aivan kuten kerubit ja serafit katsovat Jumalaan peilissä, jotta nämä kuumeet poistuisivat minusta.” Hänen tulisi tehdä näin usein, ja hän paranee.
Hänen, jolla on lepra, tulisi lämmittää hyvin tiili, ja sijoittaa sille kauraa niin, että se savuaa. Hänen tulisi pitää topaasia savun yllä niin, että se hikoilee, sitten sivellä hikeä sairaan kohdan ylle. Kun hän on tehnyt näin, hänen tulisi ottaa oliiviöljyä ja sekoittaa siihen kolmasosa orvokkien mehua. Hänen tulisi hieroa tätä kohtaan, joka oli kostutettu topaasin hiellä. Jos hän tekee näin usein, haavaumat puhkeavat ja ihminen voi paremmin, eikä hän kuole.
Hänen, jolla on kipua sappirakossaan tai jolla on mädäntynyttä ainesta sisällään, kuin hän mätänisi sisäisesti, tulisi sijoittaa topaasi viiniin viideksi päiväksi. Sitten hänen tulisi poistaa topaasi ja keittää viini niin, että se höyryää. Hänen tulisi pitää topaasia höyryn yllä niin, että se hikoilee ja sen hiki sekoittuu viiniin. Sitten hänen tulisi sijoittaa kivi lämpimään viinin lyhyeksi aikaa. Sitten hänen tulisi ottaa kivi pois ja valmistaa, ilman rasvaa, liemi tai juoma tästä viinistä. Hänen tulisi tehdä näin usein ja siemailla sitä. Hänen sappirakkonsa paranee, ja sisäinen mätä vähenee.
Myös, joka päivä, aamulla, sijoita topaasi sydämesi päälle ja sano:”Olkoon niin, että Jumala, joka on ylistetty yli kaikkien asioiden ja kaikilla tavoilla, ei torju minua kunniastaan, vaan suojelkoon ja vahvistakoon minua siunauksellaan.” Niin kauan kuin teet näin, paha kauhistuu sinua. Hyvin voimakkaalla topaasikivellä on itsessään hyve Jumalalta: koska se kasvaa, kun aurinko on laskemassa, se torjuu hyökkäyksen ihmisestä.


Krysopraasi

Krysopraasi (chrysoprasus) kehittyy tunnilla, jona aurinko on täysin vetäytynyt. Tällöin ilma ja vesi ovat hyvin sameita ja värjäytyneet vihreiksi. Kun kuu vastaanottaa vahvimman voiman auringosta - siis silloin, kun se ei ole vielä täysi, vaan keskikokoinen, tällä kivellä on öistä voimaa. Sen suurilla voimilla on lauhkea ja tasapainoinen lämpö, niin, että se ei ole liian kuuma.
Millä tahansa kehonosalla gicht on vahingoittaen ihmistä, hänen tulisi sijoittaa krysopraasi sinne, paljaalle iholle, ja gicht loppuu.
Jos ihminen on hyvin suuttunut, krysopraasi tulisi sijoittaa lähelle hänen kurkkuaan, kunnes se lämpenee. Hänestä tulee kyvytön tuomaan julki vihaisia sanoja, kun hänen raivonsa on hiljentynyt.
Missä tahansa tämä kivi onkin, mikä tahansa kuoleman aiheuttava myrkky menettää vahvuutensa, tullen voimattomaksi ja yhtä heikoksi kuin vesi. Se menettää kuumuutta heikkoudessaan, tullen vähemmän myrkylliseksi.
Ihmisen, jolla on epilepsia, tulisi aina pitää krysopraasia mukanaan, ja tuo öinen tauti vahingoittaa häntä vähemmän. Ilman henget hänen ympärillään ovat kykenemättömiä valmistamaan pilkkaansa, ja kärsivä työntää vaahdon suustaan.
Ihmiselle, joka on paholaisen riivaama, kaada vettä krysopraasin päälle, ja sano:” Oi vesi, kaadan sinut tämän kiven päälle voimassa, jonka kautta Jumala loi auringon, kuten myös kuun kulun.” Anna tuo vesi juomana riivatulle, millä keinolla kykenet, koska hän ei halua juoda sitä. Kokonaisen päivän ajan paholainen on kidutettuna hänen sisällään, tulee heikommaksi ja ei kykene manifestoimaan valtaansa hänessä, kuten hän oli tehnyt aiemmin. Tee tämä viiden päivän ajan. Viidentenä päivänä valmista hieman leipää, sama vesi sen päälle kaadettuna, ja anna tämä hänelle syötäväksi millä keinolla kykenet. Jos demoni ei ole voimakas, hän poistuu tästä ihmisestä.
Ilman demonit voi tunnistaa joko helliksi tai katkeriksi seuraavalla tavalla: Jos ihminen nauraa helposti ja katsoo ihmisiä ystävällisesti samalla kun narskuttaa hampaitaan, ilman henki on hellä. Jos ihminen puhuu haluttomasti, on tahallaan mykkä, ja ei naura helposti, ja jos hän voimallisesti ristii kätensä ja sylkee vaahtoa suustaan, se on katkera ja voimakas demoni. Krysopraasista ei ole paljon apua katkeran demonin karkoittamisessa, mutta se kiduttaa katkeraa ja voimakasta demonia ihmisessä, tehden siitä heikon, ja demoni poistuu jollain tavoin, kun Jumala tahtoo.


Granaatti

Granaatti (carbunculus) kehittyy kuunpimennyksen aikana. Tällöin kuu on väsynyt ja haluaa himmentyä, kuten se joskus heikkenee, kun jumalallisesta käskystä, se näyttää, että tulee nälänhätä, rutto tai muutoksia valtakunnissa. Tänä hetkenä aurinko upottaa kaikki voimansa taivaankanteen. Se sijoittaa kielensä toisen suuhun, jotta se voi elvyttää sen, mikä on kuollut. Se lämmittää kuun kuumuudellaan, nostattaen ja ylläpitäen sitä tulellaan saaden kuun jälleen loistamaan. Granaatti syntyy tällöin. Sillä on loisto auringon kuumuudesta, kun tämä laajentaa kuuta, jotta se säteilee enemmän öisin kuin päivisin. Se kasvaa kunnes auringon kuumuus syrjäyttää sen. Koska kuunpimennys on harvinainen, tämä kivi on harvinainen. Sen voima on epätavallinen, ja sitä pitäisi pelätä ja käyttää suurella kunnioituksella ja huolella.
Jos mikä tahansa sairaus on vallannut ihmisen, muuttaen hänen humorejaan, sijoita granaatti sairaan henkilön navalle keskiyöllä. Sen voima on tällöin erityisen eläväinen. Niin pian kuin henkilö tuntee itsensä kiven lämmittämäksi tai tuntee vähäisimmänkin liikkeen kehossaan, poista granaatti kehon päältä. Jos annat sen olla navan päällä yhtään kauemmin, sen voima tunkeutuu hänen koko kehoonsa, kuivattaen sen. Enemmän kuin on mahdollista millekään voiteelle, sen kuumuus on tunkeutunut hänen henkilöönsä ja kaikkiin hänen sisäelimiinsä. Ja niin, tämä kivi torjuu ja poistaa ihmisistä minkä tahansa sairauden.
Jos jonkun pää on kipeä, sijoita granaatti hänen päänsä päälle lyhyeksi ajaksi. Kun liha kuumenee, välittömästi poista kivi. Kiven voima pääsee hänen päähänsä paremmin ja nopeammin kuin kaikkein kallein voide tai balsami. Ja niin, hänen päänsä voi paremmin.
Jos sijoitat tämän kiven vaatteelle tai mille tahansa muulle esineelle, se kestää kauemmin ja menee huonoksi vaikeasti. Ja missä tahansa granaatti on, ilman henget ovat kyvyttömiä saattamaan fantasioitaan loppuun. Ne pakenevat tätä kiveä ja kääntyvät pois siitä.


Ametisti

Ametisti (amethystus) muodostuu, kun aurinko näkyy ympyrässä, kuin kruunattuna, kuten se tekee ennustaessaan jonkinlaisen muutoksen Herran vaatetuksessa Kirkossa. Ametisti kasvaa pihkana, ja niin niitä on monia. Se on kuuma ja tulinen, ja siinä on hieman ilmaa, koska ilma on hieman viileä, kun aurinko näyttää ympyränsä, kuten on kuvattu.
Henkilön, jolla on näppylöitä kasvoillaan tulisi kostuttaa ametisti syljellään ja hieroa sillä näppylöitään. Hänen tulisi lämmittää vettä tulen yllä ja pitää kiveä veden yllä. Kivestä tuleva hikoilu tulisi sekoittaa veteen. Sitten hänen tulisi sijoittaa kivi veteen ja pestä kasvonsa vedellä. Jos hän tekee näin usein, hänen kasvojensa ihosta tulee pehmeä ja väriltään kaunis.
Jos uusi kasvain paisuu jonkun kehossa, hänen tulisi kostuttaa ametisti syljellään ja koskettaa kasvainta joka puolelta tällä. Kasvain tulee pienemmäksi ja katoaa.
Kuljeta kiveä kohdalla, jossa hämähäkki on puhkaissut ihmisen lihan, ja se paranee. Myös käärme ja kyy pakenevat tätä kiveä ja välttävät paikkoja, joissa tietävät ametistien olevan.

Agaatti

Agaatti (achates) syntyy tietystä veden hiekasta, joka ulottuu idästä länteen. Se on kuuma ja tulinen, mutta sillä on suurempi voima ilmasta ja vedestä kuin tulesta. Kun vesi vetäytyy, paljastaen maan ja tietty alue hiekasta peittyy auringon kuumuudesta ja ilman puhtaudesta, kivi alkaa kimaltelemaan. Runsaat vedet tulvivat sen yli, kohottavat kiven hiekasta ja kantavat sen muihin maihin.
Jos hämähäkki tai mikään muu hyönteinen kaataa myrkkynsä ihmiseen, ihminen voi varmistaa, että se ei pääse sisälle kehoon, kuumentamalla agaatin hyvin kuumaksi, joko auringossa tai kuuman tiilen päällä. Sijoittamalla sen kivuliaalle kohdalle vetää pois myrkyn. Hänen tulisi jälleen kuumentaa kivi samalla tavalla ja pitää sitä kuuman veden höyryyn yllä, jotta sen hikoilu sekoittuu veteen. Hänen tulisi sitten sijoittaa kivi veteen lyhyeksi ajaksi ja myöhemmin kastaa pellavavaate veteen. Tällä kankaalla, hänen tulisi peittää kohta, johon hämähäkki puri, tai johon muu myrkky vaikutti, ja se paranee.
Jos joku kantaa agaattia mukanaan, hänen tulisi sijoittaa se vasten paljasta ihoaan, näin lämmittäen sitä. Sen luonto tekee ihmisestä kykenevän, oikeamielisen ja puheissa harkitsevaisen, koska se on syntynyt tulesta ja ilmasta ja vedestä. Kuten jokin huono yrtti, ihmisen iholle sijoitettuna, joskus aiheuttaa haavan tai rakkula, jokin jalokivi, iholle sijoitettuna, tekevät hänestä terveen ja järjellisen hyvällä vaikutuksellaan.
Henkilön, jolla on epilepsia tai joka on mielipuoli voi paremmin, jos hänellä aina on agaatti ihoaan vasten. Ihmiset usein syntyvät näiden heikkouksien kanssa; he jopa vetävät niitä puoleensa pahojen humorien ja kulkutautien ylenpalttisuudella. Kun kuu on täysi, epileptisen tulisi sijoittaa agaatti veteen kolmeksi päiväksi. Neljäntenä päivänä hänen tulisi ottaa se pois vedestä ja lämmittää vesi varovaisesti, jotta se ei kiehu. Hänen tulisi säilyttää tämä ja käyttää se kaiken hänen syömänsä ruoan keittämiseen, kun kuu vähenee. Hänen tulisi myös sijoittaa agaatti mihin tahansa mitä hän juo tänä aikana, joko viiniin tai veteen. Hänen tulisi tehdä näin kymmenen kuukauden ajan, ja hän paranee, paitsi jos Jumala ei salli sitä.
Myös, mielipuolen, kun hän tietää sairautensa tulevan, pitäisi, kolme päivää aiemmin, sijoittaa kivi veteen. Neljäntenä päivänä, hänen tulisi ottaa se pois vedestä ja varovaisesti lämmittää vesi. Hänen tulisi keittää kaikki ruoka minkä hän syö tässä vedessä, kun hän on järjettömässä tilassaan. Hänen tulisi myös sijoittaa kivi kaikkiin juomiin, joita hän juo. Jos hän tekee näin viiden kuukauden ajan, hän saa järkensä ja hyvän terveytensä takaisin, paitsi jos Jumala kieltää sen. Hän tulee elvytetyksi tämän kevyesti lämmitetyssä vedessä olevan kiven ansiosta. Jotta hän ei tulisi kiven kuumuuden vahingoittamaksi, hänen ruokansa tulisi valmistaa tällä vedellä ja hänen juomansa valmistaa kuvatulla tavalla. Näiden kohtuullisella käytöllä, ja Jumalan voimalla, humorit, jotka toivat hänelle mielisairauden, rauhoittuvat.
Myös, joka ilta ennen kuin ihminen käy nukkumaan, hänen tulisi kantaa selvästi näkyvä agaatti talon pituuden ja leveyden läpi, ristin muodossa. Varkaat ovat vähemmän kykeneviä toteuttamaan tahtoaan ja hyötyvät näin vähemmän varastamisesta.

Helmet

Helmet (margaritae) muodostuvat tietyissä suolaisissa jokivesissä. Kaikki veden lima kertyy helmien ympärille, ja veden yläosa puhdistuu. Henkilön, jolla on kuumetta tulisi usein juoda tämän veden yläsoa, ja hän paranee. Hänen, jolla on pääkipua tulisi lämmittää helmiä auringossa. Hänen tulisi sijoittaa ne ohimoilleen, sitoen ne kankaalla, ja hän tulee paranemaan.

(Keskiajalla puhdas juomavesi oli harvinaisuus. Puhtaan veden puutteen takia juotiin paremmin säilyvää viiniä. Hildegard käytti ohjeissaan viiniä tai etikkaa ja neuvoi myös keittämään vettä sen puhdistamiseksi.)

Peridoottiristi.

Peridoottiristi.

Krysoliitti (Peridootti)

Krysoliitti (chrysolithus) muodostuu auringon kuumuudesta ja ilman kosteudesta, puolenpäivän jälkeen, päivän yhdeksännellä tunnilla. On kuin se sisältäisi elävää voimaa. Jos se on lähellä, kun lampaan tai muun eläimen jälkeläinen syntyy, sen voima vahvistaa eläintä niin, että se alkaa liikkumaan aiemmin kuin tavallista.
Henkilön, jolla on kuumetta tulisi lämmittää hieman viiniä ja pitää krysoliittia tämän viinin höyryn yllä. Sen hikoilu tulisi sekoittaa viiniin, ja hänen tulisi juoda lämmitetty viini. Hänen tulisi myös sijoittaa krysoliitti suuhunsa lyhyeksi aikaa. Jos hän tekee tämän usein, hän paranee.
Hänen, jolla on sydänkipua, tulisi kastaa krysoliitti oliiviöljyyn ja sitten sivellä tällä yli sen paikan, johon koskee, ja hän tulee paranemaan.
Tämä kivi voimistaa tietoa ihmisessä, joka aina kantaa sitä mukanaan. Henkilö, jolla on hyvä tieto ja taito tulisi sijoittaa kivi sydämensä päälle. Niin kauan kuin kivi on siinä, hänen tietonsa ja taitonsa ei tule heikkenemään. Krysoliitilla on voimia, jotka ovat päivän seitsemännessä tunnissa. Ilman henget väistävät tätä kiveä hieman.

Lähde : Hildegard von Bingen: Physica, Stones and Metals. http://www.scribd.com/doc/108541883/Stones-and-Metals-Physica-by-St-Hildegard

Pyhä Hildegard sai vision yhdeksänasteisesta enkelihierarkiasta, ja hän kirjoitti ihmisten muodostavan kymmennen hierarkian arkkienkelien ja enkelien jälkeen. Kuva Scivias-teoksesta.

Pyhä Hildegard sai vision enkelihierarkiasta, ja hän kirjoitti ihmisten muodostavan kymmennen hierarkian arkkienkelien ja enkelien jälkeen. Kuva Scivias-teoksesta.


Hildegard von Bingen : “O Splendidissima Gemma” , “Oi kaikkein loistavin jalokivi”, esittäjä Sequentia.


Comments are closed

Uusimmat