Ametisti

Home » Granaatin historiaa

Granaatin historiaa

Pomergranaatin Madonna, Sandro Botticelli.

Pomegranaatin Madonna, Sandro Botticelli. Pomegranaatti on Kristuksen kärsimyksen symboli. Jalokivien historiassa granaatti on saanut nimensä pomegranaatti-hedelmältä, ja kiven punaisen väriä on sanottu edustavan Kristuksen verta.

Granaattia ja muita hehkuvan punaisia kiviä kutsuttiin aiemmin nimellä karbunkkeli, joka johtuu latinan kielen pientä hiiltä merkitsevästä sanasta “carbunculus”.

Granaattiriipus sterlinghopeaa.

Granaattiriipus sterlinghopeaa.

Pyhä Hildegard von Bingen kirjoitti karbunkkelin parantavista ja suojelevista ominaisuuksista teoksessa Physica 1200-luvulla.

“Granaatti (carbunculus) kehittyy kuunpimennyksen aikana. Tällöin kuu on väsynyt ja haluaa himmentyä, kuten se joskus heikkenee, kun jumalallisesta käskystä, se näyttää, että tulee nälänhätä, rutto tai muutoksia valtakunnissa. Tänä hetkenä aurinko upottaa kaikki voimansa taivaankanteen. Se sijoittaa kielensä toisen suuhun, jotta se voi elvyttää sen, mikä on kuollut. Se lämmittää kuun kuumuudellaan, nostattaen ja ylläpitäen sitä tulellaan saaden kuun jälleen loistamaan. Granaatti syntyy tällöin. Sillä on loisto auringon kuumuudesta, kun tämä laajentaa kuuta, jotta se säteilee enemmän öisin kuin päivisin. Se kasvaa kunnes auringon kuumuus syrjäyttää sen. Koska kuunpimennys on harvinainen, tämä kivi on harvinainen. Sen voima on epätavallinen, ja sitä pitäisi pelätä ja käyttää suurella kunnioituksella ja huolella.
Jos mikä tahansa sairaus on vallannut ihmisen, muuttaen hänen humorejaan, sijoita granaatti sairaan henkilön navalle keskiyöllä. Sen voima on tällöin erityisen eläväinen. Niin pian kuin henkilö tuntee itsensä kiven lämmittämäksi tai tuntee vähäisimmänkin liikkeen kehossaan, poista granaatti kehon päältä. Jos annat sen olla navan päällä yhtään kauemmin, sen voima tunkeutuu hänen koko kehoonsa, kuivattaen sen. Enemmän kuin on mahdollista millekään voiteelle, sen kuumuus on tunkeutunut hänen henkilöönsä ja kaikkiin hänen sisäelimiinsä. Ja niin, tämä kivi torjuu ja poistaa ihmisistä minkä tahansa sairauden.
Jos jonkun pää on kipeä, sijoita granaatti hänen päänsä päälle lyhyeksi ajaksi. Kun liha kuumenee, välittömästi poista kivi. Kiven voima pääsee hänen päähänsä paremmin ja nopeammin kuin kaikkein kallein voide tai balsami. Ja niin, hänen päänsä voi paremmin.
Jos sijoitat tämän kiven vaatteelle tai mille tahansa muulle esineelle, se kestää kauemmin ja menee huonoksi vaikeasti. Ja missä tahansa granaatti on, ilman henget ovat kyvyttömiä saattamaan fantasioitaan loppuun. Ne pakenevat tätä kiveä ja kääntyvät pois siitä.”

Hildegard von Bingen : Physica

Granaatti ja sininen topaasi korvakorut hopeaa.

Granaatti ja sininen topaasi korvakorut hopeaa.

Tarinan mukaan Nooa valaisi arkin hohtavalla granaatti-kivellä vedenpaisumuksen aikana.

Raamattu ja Talmud kuvaavat kuinka Jumala antoi Moosekselle ohjeet valmistaa ylipapin kilpi, jossa olisi 12 jalokiveä, ja kaikki muu, mitä ylipappi tarvitsisi lähestyessään Jumalan loiston fyysistä manifestaatiota maan päällä, Shekinahia, välittääkseen ihmisten rukoukset Jumalalle.

Exodus 28:30 mainitsee mystiset esineet “Urim ja Thummim”, “valot ja täydellisyydet”, jotka Jumala neuvoi liittämään kilpeen, jotta ne olisivat ylipappi Aaronin sydämen päällä aina, kun hän tulee Jumalan luokse. Urim ja Thummim olivat jalokiviä tai kiviä, jotka olivat joko kiinnitettyinä kilpeen tai sen sisällä, ja niiden tarkoituksena oli antaa jumalallista johdatusta Israelin kansalle.

Marian temppeliinastuminen. Tizian, 1534-38. Gallerie dell\' Accademia, Venetsia. Maalauksessa papin päällä on vaate, johon on kiinnitetty kaksitoista jalokiveä.

Neitsyt Marian temppeliinastuminen. Tizian, 1534-38. Gallerie dell Accademia, Venetsia. Maalauksessa papin päällä on vaate, johon on kiinnitetty kaksitoista jalokiveä.

Aaronin kilven kahdestatoista jalokivestä neljäs on heprealaisten mukaan “nophek”, kreikkalaisessa Septuagintassa “anthrax” ja Vulgatan latinankielisessä käännöksessä “carbunculus”. Carbunculus sana johtuu latinan kielen pientä hiiltä merkitsevästä sanasta, ja sanaa käytettiin erityisen kirkkaan punaisista kivistä, kuten rubiinista ja joistakin granaateista, joiden väri muistuttaa hehkuvaa hiiltä. Rubiinia ei tunnettu Mooseksen ajan Egyptissä, ja on arveltu, että kivi oli almandiini-granaatti tai jokin muu granaattilaji. Kilven neljänteen kiveen oli kaiverrettu Juudaan heimon nimi.

Israelilaisten ylipapin kilpi, Hoshen, joka oli valmistettu pellavasta, jalokivistä ja kullasta. 12 jalokiveen oli kaiverrettu Israelin kahdentoista heimon nimet. Talmudin mukaan Hoshenin kantaminen sovitti Israelin lasten tekemien virheiden synnin.

Israelilaisten ylipapin kilpi, Hoshen, joka oli valmistettu pellavasta, jalokivistä ja kullasta. 12 jalokiveen oli kaiverrettu Israelin kahdentoista heimon nimet. Talmudin mukaan Hoshenin kantaminen sovitti Israelin lasten tekemien virheiden synnin.

12 jalokiveä esiintyy Ilmestyskirjan kuvauksessa pyhästä kaupungista, “uudesta taivaasta” ja “uudesta maasta”, jonka Jumala luo maailman lopussa. Jumalan pyhän kaupungin kaksitoista porttia muodostuvat 12 eri jalokivestä, niitä vartioi 12 enkeliä ja niihin on kaiverrettu Israelin kahdentoista heimon nimet. Kaupungin muurin 12 perustaa on koristeltu monenlaisilla jalokivillä, ja perustoihin on kaiverrettu Jeesuksen Kristuksen 12 apostolin nimet.

Granaattiristi sterlinghopeaa.

Granaattiristi sterlinghopeaa.

Hesekielin kirja 28:13 mainitsee Eedenin puutarhassa olleen karbunkkelin.

Isaiah (tai Esaias tai Jesaja) 54:12 mainitsee karbunkkelin ilmaistakseen Jumalan siunauksen ja lupauksen arvon uskolliselle lapsettomalle palvelijalleen : “Minä vannon niin kuin Nooan päivinä. Silloin minä vannoin, etteivät Nooan ajan vedet enää koskaan tulvisi maan yli, ja nyt minä vannon, etten enää sinuun vihastu enkä sinua soimaa. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi. Sinä onneton, myrskyn piiskaama, sinä, jota kukaan ei lohduta! Malakiitilla minä peitän sinun seinäsi, minä lasken sinun perustuksesi safiireista, karbunkkeleilla (granaateilla tai rubiineilla) minä päällystän sinun muuriesi harjat, sinun porttisi minä rakennan vuorikristallista ja jalokivistä koko sinun ympärysmuurisi. Herra itse on opettava sinun poikiasi, runsas on lastesi onni ja rauha. Kun oikeus on sinun perustuksesi, sinä kestät. Olet kaukana sorrosta, sen uhka ei enää sinuun yllä, olet vapautunut pelosta, ei se enää sinuun pysty.”

Granaattiriipus sterlinghopeaa.

Granaattiriipus sterlinghopeaa.

Granaattiriipus sterlinghopeaa.

Granaattiriipus sterlinghopeaa.

Granaatti ja ruusukvartsi - risti - riipus sterlinghopeaa.

Granaatti ja ruusukvartsi - risti - riipus sterlinghopeaa.


Comments are closed

Uusimmat