Ametisti

Home » Kuun rakastama

Kuun rakastama

Kuukivisormus sterlinghopeaa.

Kuukivisormus sterlinghopeaa.


Kuukivikorvakorut sterlinghopeaa.

Kuukivikorvakorut sterlinghopeaa.

Kuukivisormus sterlinghopeaa.

Kuukivisormus sterlinghopeaa.

“Rakastan ajatusta, että kuukivet olivat aivan pieniä paloja itse Kuusta, jotka irrottauduttuaan satelliitistamme ja harhailtuaan jonkin aikaa avaruudessa olivat lopulta liittyneet Maahan.” Louis Kornitzer, Gem Trader, 1939.

Muinaiset intialaiset ja roomalaiset uskoivat kuunsäteiden mysteerisesti luoneen kuukiven, jonka pinnalla hohti hopeisesta valkoiseen ja siniseen vaihteleva valo. Intialaiset pitävät pyhänä kuukiveä, jota he kutsuvat nimellä “chandrakant”, joka muodostuu sanskritinkielisistä sanoista “chandra” (kuu) ja “kanta” (rakastettu). Kiven nimi “Kuun rakastama” viittaa uskomukseen sen myyttisestä alkuperästä.

Roomalaiset uskoivat, että kuukiven ulkomuoto muuttui kuun eri vaiheiden mukaan ja että jokaisessa kuukivessä saattoi nähdä jumalatar Dianan kuvan.

Otsukimi on japanilainen sana, joka tarkoittaa kuunkatselua.

Otsukimi on japanilainen sana, joka tarkoittaa kuunkatselua.

Kuu japanilaisessa runoudessa

Kuu on ollut hyvin yleinen aihe traditionaalisessa japanilaisessa runoudessa, ja se on tärkeä osa japanilaisten kulttuurista identiteettiä. Japanilaisessa kulttuurissa käytetty ilmaus “lumi, kuu ja kukat”, setsu-ketsu-ka, ilmaisee heidän emotionaalista ja henkistä suhdettaan luontoon ja neljään vuodenaikaan.

Haiku on japanilainen kolmisäkeinen runo, jossa on 17 tavua. Tavut on jaettu säkeiksi suhteessa 5-7-5. Haikujen aiheet liittyvät yleensä luontoon, ja runot ovat asultaan pelkistettyjä, mietelauseenomaisia. Haikut kirjoitetaan japaniksi perinteisesti yhdelle pystyriville, mutta englantilaisittain kolmelle.

Waka tarkoittaa kirjaimellisesti japanilaista runoa. Termin waka alle kuuluu useita erilaisia tyylejä. Tärkeimmät kaksi ovat tanka (短歌 – lyhyt runo) ja chōka (長歌 – pitkä runo), ja muita: bussokusekika, sedoka ja katauta. Kolme viimeistä muotoa alkoivat kuitenkin kadota jo heian-kauden alussa ja chōka hieman myöhemmin, joten sana waka alkoi merkitä pelkästään sen alalajia tankaa.

Chōka koostuu 5-7 tavun fraaseista, jotka toistetaan ainakin kaksi kertaa. Runo loppuu 5-7-7-tavulla.

Tanka koostuu viidestä yksiköstä (joita usein pidetään erillisinä riveinä käännettäessä) ja seuraavasta kaavasta:
5-7-5 / 7-7.

Muita wakan muotoja olivat myös:
Bussokusekika: 5-7-5-7-7-7.
Sedoka: 5-7-7-5-7-7.
Katauta: 5-7-7

Tämä 31-tavuinen (5-7-5-7-7) waka ilmaisee buddhalaisen ajatuksen “lumesta, kuusta ja kukista”:

Haru wa hana
Natsu hototogisu
Aki wa tsuki
Fuyu yuki saete
Suzushikarikeri

Keväällä kukat.
Kesän käen kukunta.
Syksyn kuun valo.
Talven kylmä ilma ja
Kristallisoitu lumi.
Dogen

Dogen (1200-1253) oli buddhalainen munkki aikaisella Kamakura-kaudella (1185-1333). Hän toi zen-buddhalaisuuden Kiinasta Japaniin. Runon hyvin konventionaalinen kuvaus luonnosta ilmaisee buddhalaisen ajatuksen maailmasta, jossa ihminen ja luonto ovat yksi, “lumen, kuun ja kukkien” maailmasta. Japanilaisessa kulttuurissa “lumi, kuu ja kukat”, setsu-ketsu-ka, ilmaisee heidän emotionaalista ja henkistä suhdettaan luontoon ja neljään vuodenaikaan.

Kirkkaasti syksyisellä taivaalla paistava kuu on erityisen usein japanilaisessa runoudessa käytetty metafora, joka buddhalaisuudessa edustaa totuutta ja valaistumista.

Akaaka ya
Akaaka aka ya
Akaaka ya
Akaaka aka ya
Akaaka ya tsuki

Oi kirkas, kirkas,

oi kirkas, kirkas, kirkas,

oi kirkas kirkas.

Kirkas, oi kirkas, kirkas

kirkas kirkas kirkas kuu.
Myoe
(Tuomas Anhava : Oikukas tuuli.)

Myoe (1173-1232) oli buddhalainen munkki Kamakura-kaudella. Hän on tunnettu hyvin puhtaasta ja yksinkertaisesta elämäntavastaan, jonka ansioista häntä on verrattu kristinuskon pyhään Fransiskus Assisilaiseen. Myoe eli buddhalaisuuden rappeutumisen aikana, ja hän pyrki uudistamaan ja puhdistamaan uskontoa.

Kumo a idete
Ware no tomonau
Fuyu no tsuki
Kaze ya mi ni shimu
Yuki ya tsumetai

Talven kuunvalo
Nousee pilvien takaa
On seuranani.
Mitä haittaa viimasta
Mitä jäästä lumesta?

Kuuluisassa kuvassa Myoe istuu meditoiden suuren männyn haaroittuneissa oksissa vuoren laella pohjoisessa Kyotossa, jossa sijaitsee Kosanji-temppeli. Teoksessa rakkaudestaan kuuta kohtaan tunnettu Myoe on täysin yksin luonnollisessa ympäristössä, kun kuu nousee vuorenharjan takaa.

Runoilija Myoe istuu meditoiden suuren männyn haaroittuneissa oksissa vuoren laella pohjoisessa Kyotossa, jossa sijaitsee Kosanji-temppeli.

Runoilija Myoe istuu meditoiden suuren männyn haaroittuneissa oksissa vuoren laella pohjoisessa Kyotossa, jossa sijaitsee Kosanji-temppeli.

Myöhemmin lopetettuaan meditaation ja palatessaan huoneeseensa, kuu ilmestyy uudelleen, tällä kertaa pilviverhon takaa, jolloin hän lausuu yllä olevan runon. Kuu vaikuttaa seuraavan häntä, ja vaikka talven tuulet paleltavat ja lumi on kylmä, kuu paistaa kirkasta valoaan hänen päälleen.
Näkymä kuunvalosta lumella edustaa buddhalaista valaistumista; mieli herää illuusiosta ja epävarmuudesta. Runo ilmaisee kuinka Myoe saavutti lämpimän sympatian suhteessaan luontoon meditaation kautta.

Yama no ha ni
Ware mo iri
Tsuki mo ire
Yonayona-goto ni
Mata tomo to sen.

Aion lähteä
Vuorenharjojen taakse
Mene sinne kuu
Yö yön jälkeen yhdessä
Pidämme hyvää seuraa.

Luonnon yksinäisyydessä meditoidessa ihmisen ainoana seurana on Kuu. Kuu ja meditoija muodostavat yhteyden, luoden rauhanomaisen sympatian maailman.

Kuma mo naku
Sumeru kokoro no
Kagayakeba
Waga hikari to ya
Tsuki omou kana.

Sydän säteilee
Puhdasta kirkkauttansa
Rajattomasti
Kuu ajattelee varmaan
Valoani omakseen.

Runon sydän ei viittaa runoilijan omaan sydämeen eli hänen omaan kuolevaiseen puhtauteensa. Runon sanoma on :” Kun mieli saavuttaa valaistumisen, ihmisestä ja luonnosta tulee yksi. Sydän säteilee, ja sen valo on kuunvalo. Kun katsoo Kuuhun, Kuu katsoo takaisin. Kuu ja ihminen voivat vaihtaa paikkoja, muodostaen suuremman kosmoksen, jonka täyttää ainoastaan Kuun säteilevä valo.”

Japanin kielessä on paljon ilmauksia kuulle. Täysikuuta voidaan kutsua “gyokukon” (pyöreä sielu) tai “sasaraeotoko” (pieni, mutta rakastettava mies - kuun lempinimi).

kono tsuki o imachi nemachi to yubi o ori

Odottaisinko kuuta
Istuen maaten
Lasken sen sormillani.

Sujyu Takano

Sujyu Takano (1893-1976) viittaa muinaiseen uskomukseen, jonka mukaan juuri ennen kuun nousua kolme jumalaa saapuu näyttääkseen ihmisille tien Paratiisiin. Seitsemännentoista päivän kuu nousi klo 19, ja sitä kutsuttiin “tachimachizuki” (kuu, jota odotetaan seisten). Tuohon aikaan oli jo pimeää, ja ihmiset odottivat seisten olohuoneissaan tai verannoilla kuun nousua. Kahdeksannentoista päivän kuu nousi 30 minuuttia myöhemmin. Kahdeksannentoista päivän kuun nimi on “imachizuki” (kuu, jota odotetaan istuen). Seuraavana päivänä kuu nousi kello kahdeksan jälkeen, ja ihmiset odottivat sängyissään yhdeksännentoista päivän kuuta, jonka nimi oli “nemachizuki” (kuu, jota odotetaan maaten).

negaerishi ko wa gekkô ni chikazukinu

Kääntyessään unissaan
Lapseni siirtyy
Lähemmäksi kuunvaloa.

- Yasuko Tsushima

Nukkuvat kasvot ovat rauhalliset ja kauniit ikkunan läpi tulevassa kuunvalossa. Katsoessaan nukkujaa runoilija kokee onnellisuuden, josta vain äiti voi nauttia. Kuitenkin samalla näkymätön käsi vetää lasta lähemmäksi maailmaa, johon me ihmiset emme kuulu. Jokin vetää lapsen ja äidin välistä sidettä.

Japanilainen tarina “Kaguyahime” kertoo Kuuprinsessasta. Vanha pariskunta löytää kauniin vauvan, ja he kasvattavat lapsen. Lopulta lapsi palaa Kuuhun lunaarisen elokuun 15. päivän täysikuun aikana kieltäydyttyään valitsemasta aviomiestä.


Japanilaiset ihailevat traditionaalisesti täysikuuta 15. päivä lunaarista elokuuta, jolloin he nauttivat taro- ja myky-ruokia ja valmistavat kukka-asetelmia.

kangekkô onore no hone mo sukitôru

Talvisen yön kuunvalo
Minun luuni myös
Ovat läpinäkyvät.
- Yukiko Itoyama

Auringonvalo auttaa ymmärtämään esineen muodon, kuunvalossa näen sen sisälle.

gesshoku matsu kawa e jyusshi o hirakiite

Odotan kuun pimeyttä
Kaikki sormeni
Ojennettuina jokeen.
- Toru Sudo

Kuunpimennyksestä kertovassa haikussa kuunvalo loistaa runoilijan sormien välissä ja joen veden pinnalla, mutta pian Maa siirtyy Auringon ja Kuun väliin. Suurimman osan ajasta olemme joko auringon- tai kuunvalon vaikutuksen alaisena. Voimmeko hallita omaa elämäämme täydellisesti edes kuunpimennyksen ajan?

itoshimeba ki mo katarikuru haru no tsuki


Jos osoitan hellyyttä
Puukin puhunee -
Keväisen kuun valossa.
- Heinosuke Gosho

Runo yhdistää kaksi tärkeää japanilaisen kulttuurin symbolia, kuun ja kukkivat puut, joiden tuoksu täyttää kevätyön.

Myös Amerikan intiaaneilla oli erityisiä nimiä eri kuukausien kuille : Liskon Leikkaus Kuu (tammikuu), Kalakuu (maaliskuu), Lehden Putoamisen Kuu (lokakuu).

Lähde : I. Kurita : Japanese Identity, 1987.
(Runot on suomennettu englannista, lukuunottamatta runoa Anhavan teoksesta Oikukas tuuli.)


Comments are closed

Uusimmat